SF-100 -mallisto, osa 3 || SF-100 -collection, part 3

Kesäisen poutapäivän kirkkaan sininen taivas heijastuu tyynen järven pintaan. Rantaviivan tuntumassa väritys muuttuu jylhien mäntyjen vihreäksi. Tästä maisemasta SF-100 -malliston kolmas asu sai inspiraationsa.

Beautiful nature of Finland has given me inspiration for third outfit

Saanen esitellä  //  Let me introduce you

MAAMME

OUR LAND

 

maamme

Pitkä maksimekko kuvastaa kauniin kotimaamme, Suomen  luontoa. Liukuvärjäystekniikan avulla olen saanut  puvun yläosan sinisen värin liukumaan metsänvihreään. Värjätessäni sinisellä käytin lisäksi solmuvärjäystä, jotta sinisen sekaan jää valkoista aivan kuin taivaalta heijastuvat pilvet tai tuulisen sään aiheuttamat vaahtopäät.  Värjäyksessä käytin nestemäisiä Semitone-kotivärjäysvärejä.

maamme-8

Takana yläosan tasainen tyyni pinta muuttuu vesiputoukseksi.

Luonnon lisäksi asu on saanut vaikutteita 1970-luvun hippikulttuurista ja kansanomaisesta, folkloristisesta tyylistä.  Mekossa on perhoshihat, vyötäröllä säätönauha ja poimutetun helman sivuissa löytyvät halkiot. Myös mekon kangas on vuosikymmenelle tyypillinen hyvin laskeutuva viskoositrikoo.

maamme-19

Nyt on jo yli puolet julkaistu! Neljäs asukokonaisuus jälleen viikon päästä 23.10.

Malli: Noora Koponen

Kuvaus ja kuvien muokkaus: Alli Laukkanen

Mainokset

SF-100 -mallisto, 0sa 2 || SF-100 -collection, part 2

Viikko on kulunut ja on aika esitellä teille toinen asukokonaisuus

It’s time to show you the second outfit from my SF-100 -collection

VALKOLINTU

The  White Bird

 

joutsen-68

Ensimmäiset vuosikymmenet Suomen itsenäistymisen jälkeen ovat vierähtäneet ja  saavumme 50-luvulle. Tälle vuosikymmenelle tyypillinen naisellisuus näkyy myös ”Valkolintu” -asukokonaisuudessa. Hulmuavan täyskellohameen seurana on tyköistuva toppi, jossa on kaunis sydänpääntie.

joutsen-62

Höyhenen kevyen sifonkipaidan ansioista  ”Valkolintu” voi levittää siipensä. Paidan etuosa on laskostettu ja kietaisumallinen. Olkapäiltä laskeutuvat siivet voi solmia eteen tai taakse rusetille uudenlaiseksi yksityiskohdaksi.

Suunnittelun aikana pyrin monikäyttöiseen kokonaisuuteen, jonka osia voi yhdistellä irrallisina haluamallaan tavalla. Naisellisen 50-luvun tyylin voi siis helposti muokata itselle sopivaksi.

joutsen-49

SF-100 -malliston toinen asukokonaisuus on nyt esitelty ja vielä kolme on jäljellä!

Kolmas  julkaistaan sunnuntaina 16. lokakuuta klo 15!

Malli: Noora Koponen

Kuvaus ja kuvien muokkaus: Alli Laukkanen

SF-100 -mallisto, osa 1

Hei pitkästä aikaa!

Loppukesän ja kuluneen syksyn aikana minulla on ollut aikamoinen projekti käynnissä.

Kyseessä on SF-100 -mallistoni, jonka viisi asukokonaisuutta olen suunnitellut ja valmistanut. Työ alkaa olla loppusuoralla, joten pääsen vihdoin esittelemään sitä teille.

Mitä SF-100 tarkoittaa?

Suomi Finland

6.12.1917-6.12.2017.

Ensi vuonna itsenäinen Suomi täyttää sata vuotta. Mallistoni SF-100 on kunnianosoitus satavuotiaalle Suomelle.

SF-100 -mallisto koostuu viidestä asukokonaisuudesta ja kahdeksasta vaatekappaleesta. Asut ovat saaneet inspiraationsa Suomen pukeutumishistoriasta, menneistä vuosikymmenistä, aina itsenäistymisestä  nykyhetkeen  ja tulevaisuuteen.

Lisäksi Suomen yksilöllisyys on huomioitu mallistossa. Jokaisessa asukokonaisuudessa voi havaita kansallissymbolin. Tämän ansiosta vaatteet ovat ainutlaatuisia, uniikkeja kappaleita.

Malliston ensimmäinen asu

VALKEA KELLO

lotta-6

lotta-13.jpg

lotta-15
Mekon miehusta on villasarkaa ja puvusta irroitettava vuori puuvillaa.
lotta-16
Puvun selkäpuolelta löytyy napituslista, jonka alle kätkeytyy vetoketju.
lotta-20
Valkoinen pellavakaulus, jonka päärme on kiinnitetty pakotetulla reikäompeleella. Päällä lepää puuvillalangasta nypläämäni pitsi.

lotta-4

 

Tulen julkaisemaan täällä blogissani mallistoni yhden asukokonaisuuden  kerrallaan sunnuntaisin klo 15.   Pieniä ”sneak peak” -kuvia löytyy myös viikon aikana Instagamissani @outimatilainen. Kokonaisuudessaan malliston julkaisu tapahtuu 30.lokakuuta, jolloin paljastan SF-100 -malliston tarinan. Kannattaa pysyä kuulolla! 🙂

 

Malli: Veera Koponen

Kuvaus ja kuvien muokkaus: Alli Laukkanen